Espoonlahden kirkon kamarikuoro Navichorus on noin 40-jäseninen kamarikuoro, joka koostuu kokeneista kuorolaulajista. Vuonna 1981 perustetun kuoron taiteellisena johtajana on toiminut vuodesta 2001 alkaen Elja Puukko. Navichorus on tunnettu erityisesti monipuolisena kirkkomusiikin esittäjänä ja on profiloitunut ennen kaikkea barokin ja romantiikan ajan musiikkiin. Kuoron ohjelmistoon kuuluu laajamuotoisia teoksia Bachin passioista ja messuista romantiikan suurimpiin oratorioihin ja sielunmessuihin. Ajoittain kuoro esittää myös suomalaisten säveltäjien teoksia a’cappella konserteissaan.
Navichorus on tehnyt uraa uurtavaa työtä Bachin laajan kantaattituotannon esiintuomiseksi jumalanpalveluksissa, ”klassisissa messuissa”. Tämä esityskäytäntö seuraa kantaattien alkuperäistä käyttötapaa esittää niitä jumalanpalvelusmusiikkina.
Kuoro on tehnyt useita matkoja kotimaassa ja ulkomailla tehden samalla yhteistyötä eri kuorojen, kapellimestareiden, solistien ja orkestereiden kanssa.
Kuinka kuoroon?
Ota yhteyttä taiteelliseen johtajaan Elja Puukkoon, puh. 0400 505562, email elja.puukko(at)evl.fi koelaulun järjestämiseksi.
Ajankohtaista
-
2018
- Sep 9, 2018 Navichorus messussa Espoonlahden kirkossa Sep 9, 2018
- Nov 16, 2018 Konsertti Espoonlahden kirkossa (Durufle requiem) Nov 16, 2018
- Nov 25, 2018 Klassinen messu Bach BWV 140 Nov 25, 2018
- Dec 16, 2018 Jouluoratorio Olarin kirkossa Dec 16, 2018
- Dec 21, 2018 Jouluoratorio Espoonlahden kirkossa Dec 21, 2018
-
2019
- Apr 14, 2019 Konsertti Helsingin tuomiokirkossa Apr 14, 2019
- Sep 15, 2019 Messu Espoonlahden kirkossa Sep 15, 2019
- Dec 21, 2019 Tuomaanpäivän joulukonsertti, Bachin Jouluoatorion kantaatit 4-6 Dec 21, 2019
-
2020
- Apr 11, 2020 Konsertti Espoonlahden kirkossa PERUUTETTU vallitsevan koronavirustilanteen takia. Apr 11, 2020
- May 31, 2020 Klassinen messu May 31, 2020
- Oct 31, 2020 Pyhäinpäivän messu Oct 31, 2020
- Nov 28, 2020 Konsertti Espoonlahden kirkossa PERUUTETTU vallitsevan koronavirustilanteen takia. Nov 28, 2020
- Dec 21, 2020 Tuomaanpäivän joulukonsertti striimattuna verkossa Dec 21, 2020
-
2021
- Sep 19, 2021 Klassinen messu: Buxtehuden kantaatti "Alles was ihr tut" Sep 19, 2021
- Nov 27, 2021 Händel: Messias Nov 27, 2021
- Dec 21, 2021 Bach Jouluoratorio osat I-III Dec 21, 2021
-
2022
- Apr 2, 2022 Johan Sebastian Bach Matteuspassio Apr 2, 2022
- May 29, 2022 Messu May 29, 2022
- Nov 18, 2022 Ludvig van Beethoven: Choral fantasy op. 80. ja Pjotr Tšaikovski: Pathetique (symphony nr 6) Nov 18, 2022
- Nov 19, 2022 Ludvig van Beethoven: Choral fantasy op. 80. ja Pjotr Tšaikovski: Pathetique (symphony nr 6) Nov 19, 2022
- Nov 26, 2022 Johan Sebastian Bach h-mollimessu Nov 26, 2022
- Dec 21, 2022 Joulukonsertti Dec 21, 2022
-
2023
- Apr 2, 2023 Klassinen messu Apr 2, 2023
- Apr 21, 2023 Brahms : Ein deutsches Requiem Apr 21, 2023
- Apr 22, 2023 Brahms : Ein deutsches Requiem Apr 22, 2023
- May 10, 2023 Yhteisvastuukonsertti May 10, 2023
- May 26, 2023 Konsertti Uspenskin katedraali May 26, 2023
- May 28, 2023 Kirkkoherra Turtiaisen lähtömessu May 28, 2023
- Oct 8, 2023 Messu Oct 8, 2023
- Nov 3, 2023 Soiva marraskuu: konsertti Nov 3, 2023
- Dec 3, 2023 Klassinen messu Dec 3, 2023
- Dec 21, 2023 Tuomaan päivän joulukonsertti Dec 21, 2023
-
2024
- Mar 15, 2024 Bach Johannespassio Mar 15, 2024
- Mar 24, 2024 Bach Johannespassio Mar 24, 2024
- Sep 1, 2024 Klassinen messu: Bach, Kantaatti 78 Sep 1, 2024
- Nov 23, 2024 Konsertti: Verdi Requiem Nov 23, 2024
- Nov 24, 2024 Konsertti: Verdi Requiem Nov 24, 2024
- Dec 21, 2024 Tuomaanpäivän joulukonsertti: Kortekangas ym. Dec 21, 2024
-
2025
- Apr 12, 2025 Konsertti Apr 12, 2025
- Apr 20, 2025 Klassinen messu Apr 20, 2025